Lupusdiagnoosi riippuu paljon taudin ilmenemismuodoista. Tarvittavien tutkimusten tarkoituksena on yhtäältäpäin sulkea pois lupusta muistuttavan sairauden mahdollisuus ja toisaalta vahvistaa diagnoosi, jos mahdollista. Hyödyllisimmät tutkimukset lupuksen diagnosoimiseksi ovat:

"Rutiininomaiset" biologiset tutkimukset

< Etsitään verenkierrossa olevien verisolujen vähenemistä (sytopenia): anemia (punasolujen väheneminen hemolyyttisistä tai tulehduksellisista syistä), lymfopenia, neutropenia (valkosolujen, lymfosyyttien tai neutrofiilien väheneminen), autoimmuuni trombosytopenia (verihiutaleiden väheneminen) .

< Munuaisvaurion etsiminen analysoimalla munuaisten toimintaa verikokeella jonka avulla mitataan veren kreatiinipitoisuus ja virtsanäytteellä jonka avulla voidaan selvittää, onko munuaissuodattimessa poikkeavuutta. Jos tämä suodatin on vaurioitunut, virtsa sisältää proteiineja (mukaan lukien albumiini), mutta myös punasoluja (hematuria) tai valkosoluja (leukosyturia). Nämä munuaispoikkeavuudet eivät ole lupukselle ominaisia, mutta niitä on tärkeää etsiä, kun puhutaan tästä sairaudesta. Ne voidaan havaita yksinkertaisella virtsaliuska-analyysillä.

< Maksan biologinen analyysi (transaminaasit, emäksiset fosfataasit) on erityisen hyödyllinen toisen sairauden posissulkemiseksi (esim.virukset).

Immunologiset tutkimukset

< Se on ennen kaikkea korkean immunoglobuliinipitoisuuden (hypergammaglobulinemia) etsimistä, joka kuvastaa immuunijärjestelmän aktivoitumista. < Tärkeimmät biologiset tutkimukset diagnoosin vahvistamiseksi ovat immunologisia, joissa tunnistetaan tumavasta-aineet ja niiden komponentit (DNA-, Ro/SSA- ja La/SSB-, Sm- sekä RNP-vasta-aineet ...).

Mahdollisesti etsitään myös komplementtijärjestelmän proteiinien aktivoitumista, mikä johtaa näiden proteiinien vähenemiseen veressä (matalat komplementtiarvot). Immunologisiin tutkimuksiin on järjestelmällisesti sisällyttävä fosfolipidivasta-aineiden etsiminen, jotka ovat autovasta-aineita. Nämä autovasta-aineet voivat aiheuttaa veren ”paksuuntumista” ja aiheuttaa hyytymisriskin (tromboosin) suonissa (ns. laskimotulehdus) tai valtimoissa.

Useat muut tutkimukset voivat olla hyödyllisiä riippuen potilaan oireista.

< Ihobiopsia voi olla tarpeen lupusdiagnoosin vahvistamiseksi histologisen analyysin avulla, kun kyseessä on lupuksen kaltainen ihomuutos. Tästä on kuitenkin hyötyä vain silloin, kun diagnoosi on epävarma.

< Jos epäillään sydän- tai verisuonivaurioita (laskimossa tai valtimossa), on tarpeen tehdä ultraäänitutkimus -sydän doppler.

< Jos munuaisvaurio on todettu, olisi keskusteltava munuaisbiopsian ottamisesta, jotta voidaan selvittää, kuinka vakava vaurio on.

< Jos kyseessä on neurologinen vaurio, voi olla tarpeen tutkia aivoja tutkimuksilla, kuten magneettikuvauksella ja/tai analysoida aivojen ympärillä kiertävää nestettä (aivo-selkäydinnestettä) lannepunktiolla.

< Verisolujen merkittävä väheneminen (sytopenia) voi antaa aiheen paikallispuudutuksessa tehtävään verenkierron tutkimukseen (selkäydinkanavan varjoainekuvaus eli TT-myelografia).

< Röntgenkuvaus tai muu kuvantamistekniikka (magneettikuvaus, ultraääni) on joskus tarpeen nivel- ja/tai luukivun yhteydessä, jotta jokin muu sairaus voidaan sulkea pois.

Luettelo lupuksen yhteydessä tarvittavista tutkimuksista ei voi olla tyhjentävä, koska se riippuu kunkin potilaan taudin ilmenemisestä tietyssä elämänvaiheessa. Kaikki nämä tutkimukset voivat olla tarpeen lupuksen diagnosoimiseen, mutta myös ennen kaikkea kunkin elimen vaurion tyypin ja laajuuden määrittämiseksi ja taudin kehittymisen seuraamiseksi,

jotta oireiden palaaminen voidaan hoitaa mahdollisimman pian. Tämä arviointi on välttämätöntä oikean hoidon valitsemiseksi.