LUPUKSEN JA SEN ONGELMIEN PAREMPI YMMÄRTÄMINEN

Tiedämmekö miksi lupus puhkeaa?

Lupuksella ei ole yhtä "aiheuttajaa", vaan se selittyy todennäköisesti useilla tekijöillä, jotka yhdistyvät kuin palapelin palaset.

Nämä palaset ovat yksilökohtaisia (immunogeneettiset tekijät) ja ne tulevat myös ympäristöstä (ympäristötekijät).

 

Lupuksen geneettinen alkuperä

Systeeminen lupus ei ole perinnöllinen sairaus, mutta geneettiset tekijät vaikuttavat asiaan. Mikään niistä ei yksinään riitä aiheuttamaan lupusta, paitsi hyvin harvinaisissa muodoissa. Näin ollen systeeminen lupus esiintyy hyvin harvoin perinnöllisenä. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta nämä geneettiset erityispiirteet eivät ole yhden geenin poikkeavuuksia (kuten esimerkiksi perinnöllisessä sairaudessa hemofiliassa), vaan pikemminkin "geneettisiä eroavuuksia".

Nämä " eroavuudet" näyttävät liittyvän pieniin eroihin (joita kutsutaan polymorfismeiksi), jotka ovat luonteenomaisia tietyille immuniteettigeeneille.

Kun niitä on useita (tästä termi "monigeeninen sairaus"), ne edistävät immuunijärjestelmän häiriöiden syntymistä.

 

Lupukseen vaikuttavat ympäristötekijät

Lupuksen laukaisevia ympäristötekijöitä on myös melko paljon, mutta mikään niistä ei voi laukaista tautia yksinään. Taudin aiheuttamiseen tarvitaan varmasti useita ympäristötekijöitä

Joista todennäköisimpiä ovat virukset, kuten tarttuvan mononukleoosin virukset (Epstein-Barr-virus), ja erilaiset lääkkeet sekä luultavasti myös jotkin myrkylliset tekijät (joita tunnetaan paljon vähemmän).

Muita tärkeitä asiaan vaikuttavia tekijöitä ovat UV-valo (auringosta) ja tietyt naishormonit (estrogeeni). Myös tupakka lisää lupuksen kehittymisen riskiä.

Lupus on siis sairaus, jota kuvataan monitekijäiseksi, koska se liittyy useiden altistavien, immunogeneettisten ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutukseen. Tämä monitekijäinen alkuperä selittää, miksi on olemassa eri vaikeusasteisia lupuksen muotoja, joista osa voi alkaa lapsilla ja osa "vanhemmilla" aikuisilla.

Lyhyesti

Lupuksen kehittymiseen ei ole vain yhtä, vaan useita aiheuttajia, jotka yhdistyvät kuin palapelin palaset.

Tämä monitekijäinen alkuperä perustuu ympäristön laukaiseviin tekijöihin (kuten auringon valon UV-säteilyyn,

hormoneihin ja viruksiin) ja immunogeneettiset tekijät (kuten tietyt immuniteettigeenien "erityispiirteet").

Juuri nämä useat tekijät tekevät immuunijärjestelmästä itsereaktiivisen lupuksen yhteydessä.

Jaa perheesi kanssa